Viime kaudella miesten I divisioonan pystyi paketoimaan kärjistäen lännen passiiviseen ja idän aktiiviseen pelitapaan. Yksin en tämän ajatuksen kanssa jäänyt, sillä samaa puhuivat useammat valmentajat ja pelaajat. Päiviteltiin lohkojen välisiä pelieroja, osaa jopa tuskastutti suuren osan länsilohkon joukkueiden passiivinen seisoskelu pallottomana.
Tapoja pelata on monia ja kuten melko moni länsilohkonkin joukkue osoitti, myös hieman varovaisemmalla pallottomalla pelillä voi pärjätä. Blue Fox sitä teki hetkittäin todella onnistuneesti. Ja ettei tule väärinkäsityksiä, kyllä niitä seisoskelijoita oli idässäkin. Usein myös Papas.
Mutta kuten lopulta kävi, aktiiviseen pelitapaan luottaneet joukkueet menivät eteenpäin. Niin NST, OLS kuin varsinkin M-Team pelasivat parhaimmillaan sellaista salibandya, johon varsinkin divarissa pitäisi entistä enemmän mennä.
Aktiivisuutta varsinkin divarissa puoltaa parikin asiaa. Ensinnäkin divarissa pelaajien kehittäminen on entistä suuremmassa roolissa kuin liigassa. Aktiivinen pelitapa vaatii pelaajia hikoilemaan hieman enemmän lajiharjoitusten ulkopuolella lenkkikengät jalassa, muuten siitä on turha haaveilla. Se kehittää pelaajia entistä juoksuvoimaisempaan suuntaan ja pohjimmilltaan salibandy on juoksupeli. Lisäksi aktiivisuus pallottomassa pelissä tarttuu helposti pallolliseenkin peliin. Pelaajat viihtyvät, yleisö viihtyy ja laji kehittyy.
Uskallankin väittää, että ensi kaudella aktiivinen tapa pelata tulee valloittamaan yhä useammat salibandypyhätöt divarissa ja alasarjoissa. Jopa sieltä lännestä yksilohkoiseen divariin hyppäävät joukkueet juoksuttavat verikoiralaumansa kentälle suupielet vaahdossa.
Valmentajat ovat katsoneet huuli pyöreänä viime kauden Oilersia ja todenneet, että juuri tuollaista peliä minäkin haluaisin joukkueeni pelaavan. Lopputulos oli nuorella joukkueella valittua linjaa rohkaiseva. Sen jälkeen aktiivisuuden nimeen vannoi nuorten maajoukkue, ja jälleen tulos oli vähintäänkin rohkaiseva. Eikä liigafinaaleissakaan tarvinnut tuskastua seisoskeluun. Viime kaudella aktiivisuus yhdistyi menestymiseen ja se muuttaa vallitsevia tapoja.
Merkit ovat sellaiset, että suomalainen tapa pelata ja kehittää pelaajia rakentuu juoksuvoiman ja aktiivisuuden suuntaan. Ja se tulee tekemään lajistamme entistä viihdyttävämmän ja jääkiekkokansalle helpommin seurattavan ja omaksuttavan. Mielestäni tämä on parasta bräntityötä lajillemme ja ensi kauden Papaskin pyrkii houkuttelemaan yleisöä lehtereille (niin miehissä kuin naisissakin) tarjoamalla entistä aktiivisempaa ja vauhdikkaampaa peliä.
Tällä hetkellä työtä pelitavan eteen tehdään lenkkipoluilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti