Kesä!

On aika laittaa maila ja pelikengät narikkaan kesän ajaksi. Papaksen edustusmiehet pitivät harjoitteluvapaata kauden loppumisesta eteenpäin yhden kuukauden. Huhtikuun alusta on taas menty yhteistreenejä. Uuden kauden aloitus huhtikuussa voi kuulostaa nihkeältä (kyllä se sitä joillekin myös on). Kuitenkin puhutaan jollakin tapaa elämäntavasta monelle, joten ei se niin hankalaa loppupeleissä ole. Homma kuin homma, alku aina hankalaa.

Hiukan muuttuneet valmennuskuviot ja pelitavalliset muutokset tuovat kuitenkin lisävirtaa harjoitteluun kovasti. Aktiivinen pelitapa, mitä meille ajetaan sisään, vaatii hyvää kuntoa ja sitä on nyt rakennettu. Ilme harjoituksissa on ollut hyvin positiivinen ja ainakin itselle on jäänyt mieleen oikein motivoitunut ja innokas tunnelma. Monelle pelaajalle aktiivinen pelitapa on hyvä uutinen. Katsokaapa ensi kaudella esimerkiksi L. Heikkisen ja N. Kuuselan liikettä ja otteita pelikentällä. Ei lopu virta nimittäin kesken. Ei se näillä herroilla ole ennenkään ongelma ollut, mutta nyt tuo liike pääsee varsinaisesti oikeuksiinsa (tehoja kaverit saivat myös irti harjoitusotteluissa mukavasti). Sen sijaan allekirjoittaneen ja joukkueen nestori Kemppaisen liikkeestä ei ole mitään takeita.

Muutama harjoituspeli on siis pelattu. Ensin väännettiin tulevalla kaudella 3-divisioonaa pelaavaa Spartakia vastaan. Kevään yhteisharjoituskauden huipensi kaksi harjoitusottelua kuopiolaista KSS:aa vastaan joka pelaa sarjaporrasta alempana. Tämä oli oikeastaan ensitesti uudelle pelitavalle. Paljon on vielä tekemistä, mutta otteet näyttivät ja tuntuivat ainakin näin pelaajan näkökulmasta hyville. Tuskin paikalle saapuneet katsojatkaan pitkästyivät.  Harvoin harjoituspeleissä on mitenkään erikoinen tunnelma, mutta näissä peleissä oli tunnetta, ainakin ensimmäisessä! 

Paikoin kuumaksikin yltyneet tilanteet olivat uutta näin harjoitusotteluissa. Oikeastaan näin tulista peliä ei ole minun aikanani sarjassakaan ollut. Oli revennyttä pelipaitaa, auennutta naamaa sekä jatkuvaa keskustelua joukkueiden välillä.  Eli tästäkin voidaan päätellä, että uusi pelisysteemi ja malli tuovat intoa ja sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä kentälle. Niin ja mitä tuloksiin tulee, kaikki kolme peliä vietiin, joskaan sillä ei tässä vaiheessa kautta niin merkitystä ole. Mutta voitostahan aina pelataan.

Kesälle on harjoitusohjelmaa ihan riittävästi, joten laakereilla ei levätä kesänkään aikana. Poikkeuksena normaaliin on tietysti se, että yhteisesti ei kesällä treenata. Pienissä porukoissa korkeintaan. Onhan se totta, jos viettää vuodesta vähintään yhdeksän kuukautta nähden samat naamat päivästä ja viikosta toiseen, lienee ihan virkistävääkin huilata välillä. Väyrysen jutut pyörivät luultavasti kesänkin ajan päässä.. tämän miehen tarinankerronnasta saamme nauttia  jälleen täysin siemauksin syksyllä ja talvella, kiitos Väyskä siitä! Ihan pitelemätön kaveri kopissa ja reissuilla. Näistä voisi laatia ihan oman blogikirjoituksen. Katotaanpa sitä asiaa sitten syssymmällä. Tästä tähän ja kesän viettoon!

Ps. Muistakaa syyä makkaraa!

-Heksa

Enää ei paskota housuun ja vihata häviämistä

Pari vuosikymmentä sitä on saanut kuunnella. Ruotsi on aina Ruotsi. Lopussa Sundin ja Forsberg ratkovat pelin kuin pelin ja Suomi-paidassa jellonat ottavat tutin suuhun ja paskovat housuun – lajista riippumatta.

Tänä vuonna Suomi on pelannut kolme MM-tason finaalia Ruotsia vastaan. Kaikista kolmesta on irronnut voitto. Salibandyssa Perkelettä ruotsalaisille tarjosivat niin miehet kuin alle 19-vuotiaat pojatkin. Viimeisin voitto jääkiekon MM-karkeloissa kruunaa kokonaisuuden - Suomesta on kasvamassa voittajakansa.

Näkemykseni mukaan media voi kantaa oman vastuunsa tämän muutosprosessin toteutuksessa. Ei enää ikuista pessimistisyyttä selostajakoppeihin, ei enää pahimmasta mahdollisesta näkökulmasta lähteviä lehtijuttuja. Ei manata enää jokaisen alkusarjatappion tullessa omia alimpaan helvettiin. Voimme kansakuntana pönkittää voittamista.

Suomalaisessa palloilussa niin salibandy kuin jääkiekkokin ovat luottaneet siihen, että ratkaisuhetkillä pitää luottaa entistä voimakkaammin omaan pelitapaan. Ei viimeisten kymppien passivoitumisia ja johtoasemassa raivokkaasti roikkumista, vain luottoa omaan pelitapaan – aktiivisuuteen ja pelirohkeuteen.

Lätkäfinaalissakin Suomi olisi voinut kahden maalin johtoasemassa passivoitua ja peruutella; järjellä nyt ja varmistellaan johtoa. Tästä huolimatta Jalosen ajokoirat tulivat päälle entistä ahnaammin ja korkeammalta. Se oli suuri signaali joukkueen ja valmennuksen suuruudesta.

Tästä eteenpäin meidän täyttyy ruokkia omaan kulttuurimme asenne siitä, että ratkaisuhetkillä suomalainen ei jäädy ja passivoidu, vaan uskaltaa heittäytyä pelille. Voimme tulla kuuluisiksi siitä, että emme vihaa ja pelkää häviämistä, vaan nautimme voittamisesta.

”Lätkäähän (säbää) tää vain on…”

PS. Ilmaveivin hehkuttamisen voisi jo lopettaa. Sille on käymässä kuin radiojen soittolistojen kappaleille. Aluksi ihan raikkaalta ja hienolta tuntunut alkaa ärsyttää ja ahdistaa.

Brändityön hedelmä

Viime kaudella miesten I divisioonan pystyi paketoimaan kärjistäen lännen passiiviseen ja idän aktiiviseen pelitapaan. Yksin en tämän ajatuksen kanssa jäänyt, sillä samaa puhuivat useammat valmentajat ja pelaajat. Päiviteltiin lohkojen välisiä pelieroja, osaa jopa tuskastutti suuren osan länsilohkon joukkueiden passiivinen seisoskelu pallottomana.

Tapoja pelata on monia ja kuten melko moni länsilohkonkin joukkue osoitti, myös hieman varovaisemmalla pallottomalla pelillä voi pärjätä. Blue Fox sitä teki hetkittäin todella onnistuneesti. Ja ettei tule väärinkäsityksiä, kyllä niitä seisoskelijoita oli idässäkin. Usein myös Papas.

Mutta kuten lopulta kävi, aktiiviseen pelitapaan luottaneet joukkueet menivät eteenpäin. Niin NST, OLS kuin varsinkin M-Team pelasivat parhaimmillaan sellaista salibandya, johon varsinkin divarissa pitäisi entistä enemmän mennä.

Aktiivisuutta varsinkin divarissa puoltaa parikin asiaa. Ensinnäkin divarissa pelaajien kehittäminen on entistä suuremmassa roolissa kuin liigassa. Aktiivinen pelitapa vaatii pelaajia hikoilemaan hieman enemmän lajiharjoitusten ulkopuolella lenkkikengät jalassa, muuten siitä on turha haaveilla. Se kehittää pelaajia entistä juoksuvoimaisempaan suuntaan ja pohjimmilltaan salibandy on juoksupeli. Lisäksi aktiivisuus pallottomassa pelissä tarttuu helposti pallolliseenkin peliin. Pelaajat viihtyvät, yleisö viihtyy ja laji kehittyy.

Uskallankin väittää, että ensi kaudella aktiivinen tapa pelata tulee valloittamaan yhä useammat salibandypyhätöt divarissa ja alasarjoissa. Jopa sieltä lännestä yksilohkoiseen divariin hyppäävät joukkueet juoksuttavat verikoiralaumansa kentälle suupielet vaahdossa. 

Valmentajat ovat katsoneet huuli pyöreänä viime kauden Oilersia ja todenneet, että juuri tuollaista peliä minäkin haluaisin joukkueeni pelaavan. Lopputulos oli nuorella joukkueella valittua linjaa rohkaiseva. Sen jälkeen aktiivisuuden nimeen vannoi nuorten maajoukkue, ja jälleen tulos oli vähintäänkin rohkaiseva. Eikä liigafinaaleissakaan tarvinnut tuskastua seisoskeluun. Viime kaudella aktiivisuus yhdistyi menestymiseen ja se muuttaa vallitsevia tapoja.

Merkit ovat sellaiset, että suomalainen tapa pelata ja kehittää pelaajia rakentuu juoksuvoiman ja aktiivisuuden suuntaan. Ja se tulee tekemään lajistamme entistä viihdyttävämmän ja jääkiekkokansalle helpommin seurattavan ja omaksuttavan. Mielestäni tämä on parasta bräntityötä lajillemme ja ensi kauden Papaskin pyrkii houkuttelemaan yleisöä lehtereille (niin miehissä kuin naisissakin) tarjoamalla entistä aktiivisempaa ja vauhdikkaampaa peliä. 

Tällä hetkellä työtä pelitavan eteen tehdään lenkkipoluilla.

Alkuräjähdys

Amatööriurheilussa nettisisällön tuottaminen lankeaa usein liian harvain harteille ja kiireiden vuoksi sisältöä tuotetaan lopulta aivan liian vähän.

Me Papasissa haluamme kokeilla tulevan kauden aikana, kuinka paljon seurastamme löytyy aktiivisia kirjoittajia, kun julkaisuympäristö tarjotaan suoraan eteen yksinkertaisena ja valmiina.

Tässä blogissa Kajaanin Papasin taustajoukoille ja joukkueiden pelaajille annetaan mahdollisuus kirjoittaa salibandysta, urheilusta, kainuulaisesta elämäntahdista, oikeastaan mistä tahansa, kunhan sen edes jotenkin etäisesti pystyy yhdistämään Kainuuseen ja salibandyyn.

Yksi etäinen tapa yhdistää tämä blogimerkintä Kainuuseen ja salibandyyn on Kainuun salibandygaalan äänestyslomake. Käykää äänestämässä vuoden Kainuulainen salibandypelaaja, vuoden juniori ja vuoden joukkue TÄÄLTÄ.

Toivottavasti blogimme on aktiivinen ja se löytää aktiivisen lukijakuntansa.